Arkea tarhalla


Tarha on avoinna 
klo 10-14 
(koirien ulkoilutus aloitetaan jo aiemmin) 
ja klo 15-18
(ulkoilutusmahdollisuus klo 15-17) 

Aamuisin työntekijät siivoavat ja pesevät häkit vedellä ja desinfiointiaineella. 
Koirat käyvät ulkoilemassa pääasiallisesti vapaaehtoisten ulkoiluttajien voimin. 
Puolilta päivin koirat ruokitaan, paitsi jos koira on erityisen laiha, niin sitten kahdesti. 
Ruokakupit pestään käsin tiskaamalla. Lopuksi tarkistetaan, että kaikissa häkeissä kaikki on kunnossa ja eläimillä on vettä ja puhdas makuualusta. 

Iltapäivällä tarhan on tunnin kiinni, jonka jälkeen koirien ulkoilutus on taas mahdollista. 

Jos vapaaehtoisia kävelyttäjiä ei tule, koirat päästetään häkkiryhmissään puutarhaan/sisäpihalle juoksentelemaan. Muulloin koirat tekevät tarpeensa omaan häkkiinsä, josta ne kerätään/pestään pois. 
Päivään kuuluu paljon muutakin, mutta nämä on perusasiat, mitä aina tehdään. 

Eli paljon koirien ulkoilutusta, kakkojen keräämistä ja siivoamista sekä ajan salliessa koirien rapsuttelua, silittelyä ja sosiaalistamista. Eli peruseläintenhoitoa. 

Lisäksi on "asiakaspalvelua". 
Tarhalla käy paljon koiran etsijöitä ja ulkoiluttajia sekä lahjoittajia tuomassa ruokaa ja tavaraa. Lisäksi täytyy pitää kirjaa lähtevistä ja tulevista koirista, hoitaa adoptioon lähtevien rokotus-ja passiasiat, vastata puhelimeen ja viesteihin sekä pitää yhteyttä yhteistyökumppaneihin ym. ym... 



Alueet pidetään siistinä.
Takana ovi, joka johtaa puutarhaan/sisäpihalle. Sen takana on kissojen adoptiotarha, joka ennen oli osa PADia.


Ruoka-aika: keitetty riisiä, kuivanappuloita ja purkkiruokaa, joskus lisäksi lihaa tai kanaa. Muutama koirista saa ruuan täällä, muut omiin häkkeihinsä, jokaiselle oma kuppi koon mukaan. 


Koirien huovat ja makuuslustat vaihdetaan ja pestään aina kun ne likaantuvat. Kuivatustilaa tarvitsisi välillä olla enemmänkin. 



Häkkien ovissa on laput, joissa on tietoja koirista. Kun koira on aamulla käynyt lenkillä, lapun kohdalle laitetaan pyykkipoika merkkisi, jotta muistetaan kuka on jo käynyt ja kuka ei.


Huovat, pedit, kopat ym. ovat kaikki lahjoituksena saatuja. Joskus tulee myös puruluita, lihaa tai nakkeja ja silloin koirilla on herkkupäivä. 


Koirat käytetään viereisellä eläinlääkäriasemalla rokotuksissa ja muissa tarpeellisissa toimenpiteissä. Näille kaveruksille oli aika varattu sterilisaatioon ja kastraatioon. 

Kommentit

  1. En tiedä mitä sanoisin. Surulliselta näyttää tuo vaaleanvärinen koira. Toivottavasti ulkoiluttajia tulee usein, niin ei häkkiaika olisi pitkä. Ja lihaa toivoisin olevan usein ruokavaliossa, lihansyöjiähän koirat ovatkin. Toivon kaikille hoitajille jaksamista työssään. Tulijoita tarhaan olisi varmasti aina lisää. Mistähän se mahtaa kertoa? 😥 T. Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hieno sydänkuvio on tuon yhden koiran kyljessä!! 😍

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit